0

Ostoskorisi on tyhjä

12.04.2020 1 min lukuaika

Koska ulkona syöty ruoka on aina vielä astetta suurempi ruokanautinto. Nyt se tuntuu vielä tavallistakin isommalta nautinnolta, koska ulkoilu tässä tilanteessa tuntuu muutenkin jo niin voimaannuttavalta. Jopa etuoikeudelta verrattuna moneen muuhun Euroopan maahan. Pakkaa ruokaisa salaatti mukaan rasiaan ja nauti lounas ulkona. Istahda alas. Kuuntele luontoa ympärillesi. Meren pauhua, tuulen huminaa, lintujen laulua. Keskittymällä kaikin aistein itse hetkeen, maistuu ruokakin ihan erilaiselta. Vinkkinä, kannattaa pakata myös kahvit tai kaakaot termariin ja ottaa vielä jälkiruokapullakin mukaan.

Unohdat taatusti hetkeksi kaiken muun. Lounashetki ei ole ehkä koskaan antanut näin paljon energiaa.

 

3-4:lle

Tarvitset

1 pkt nyhtökauraa
loraus seesamiöljyä
2 rkl soijakastiketta
2 rkl sokeria
1 valkosipulinkynsi

 

Nuudelisalaattiin

  1. 200g riisinuudeleita
    1 kurkku
    3 porkkanaa
    1 dl silputtua kevätsipulia
    tuoretta korianteria
    tuoretta minttua

kourallinen suolapähkinöitä

 

Kastikkeeksi

3 limen mehu
2 rkl soijakastiketta
3 rkl fariinisokeria
2 tl srirachaa tai 1 punainen chilipalko pilkottuna
1 rkl seesamöljyä

 

 

Valmistusohjeet

  1. Kuumenna pannulla seesamöljyä. Pilko valkosipulinkynsi. Lisää nyhtökaura, sokeri ja silputtu valkosipulinkynsi. Paista keskilämmöllä, kunnes nyhtökaura karamellisoituu, eli kastike on tarttunu nyhtökauraan.
  2. Kypsennä riisinuudeli pakkauksen ohjeen mukaan.
  3. Raasta porkkana karkeaksi raasteeksi. Pilko kurkku. Hienonna kevätsipuli.
  4. Sekoita kastikkeen ainekset keskenään.
  5. Sekoita kaikki ainekset keskenään salaatiksi.

 

Jätä kommentti

Kommentit on hyväksyttävä ennen julkaisua.