Ensimmäisen ultran uralla Hetan ja Pallaksen välillä

Ennen ensimmäiselle ultralleni lähtemistä, elättelin toivoa,
että tämä voisi olla jotain, mistä pidän.
Pääsisi juoksemaan kauas ja pitkään kauniissa ja vaihtevassa
luonnossa samanhenkisesten juoksijoiden seuran siivittämänä
ja ammentaa voimaa ja energiaa matkalle hyvistä eväistä.
Enkä minä ihan väärässä ollutkaan!

 

Nyt kun jalat ja mieli alkavat vähitellen palata takaisin voimiensa mittoihin, on hyvä hetki palata hetkeksi ultrakisan tunnelmiin ja NUTS Hetta-Pallas 55km:n upeille urille. Pitkän matkan varrella mahtui paljon ja kisa oli kokonaisuudessaan aivan mieletön kokemus! Näin kisan jälkeen kroppaa palautellessa on hyvä rustata ylös matkan varrella sattuneet onnistumisen hetket, hyvät varuste-, tankkaus- ja eväsvalinnat ja asiat, joissa on vielä petrattavaa seuraavaa kertaa silmällä pitäen. Kantapään kautta olen oppinut, että jollei matkasta unohtuneita asioita kirjaa heti ylös seuraavaa kertaa varten, on riski samojen virheiden toistoon varsin suuri.

“Ensi kerralla tanssitaan kameralle!”
© Aapo Laiho Pre-race valmistautumiset ja kisaeväät
 
Valmistautuminen ensimmäiselle ultrakisalleni NUTS Hetta-Pallaksen 55 kilometrin matkalle alkoi harjoitusten mielessä jo kauan aikaa sitten ja pohjatyö oli tehty pitkin vuotta. Kisaa edeltävä viikko pyhitettiin kropan, mielen, varusteiden ja eväiden huoltoon ja valmisteluun. Enää ei voitu tehdä ihmeitä vaan oli aika valmistaa kroppa tulevaan koitokseen ja varmistella, että varusteiden, ruokapuolen tai huollon puolesta ei aiheutuisi lisästressiä tai ongelmia h-hetkellä. Kuten hyvä ystäväni minulle kerran ohjeisti: parempi lähteä kisaan hieman liian hyvin levänneenä kuin treenistä jo valmiiksi rasittuneena; saatika vammautuneena. Eräs asia, joka on ehdottoman hyvä tehdä ennen kisaa on juosta yksi lenkki täydellä kisavarustuksella jokaista yksityiskohtaa myöten. Silloin saa hyvän kokonaiskuvan siitä, miltä varustus todella tuntuu ja varmistaa, ettei mikään remmi tai sukan kulma hierrä. Jos jokin asia alkaa hieman testauksen aikana mietityttää, on varsin varmaa, että se pitkässä kisassa muodostuisi rasitteeksi.

© Aapo Laiho
Itselläni ei ollut sen kummempia kommervenkkejä ruokailujen suhteen ennen kisaa. Oikeastaan päinvastoin. Mitään uutta en halunnut enää lähellä kisaa testata vaan pitäydyin tutussa ja turvallisessa. Ruokalistalla oli viikon aikana paljon pastaa (avokadopasta ei petä!), puuroa (suorastaan ehdoton riitti ennen jokaista kisaa; maapähkinävoilla, banaanilla, rusinoilla, kanelilla ja vaniljasoijajugulla), kasviksia ja hedelmiä. On hyvä idea syödä viikon aikana kisaan suunnittelemiaan eväitä ja nesteitä (kuten tietenkin jo aiemminkin treenilenkeillä) varmistaen vielä, että kroppa ottaa niitä hyvin vastaan ja on niihin tottunut. Mussutinkin banaanilastuja, kauravälipaloja ja muuta evästä pitkin työpäiviä ja hörpin itse tekemääni gatoradea (resepti alla) ja inkivääri-raparperimehua (ohje ystäväni Saaran ihanasta blogista; lisäsin siihen keittovaiheessa vielä aimon kynnen inkivääriä viipaloituna tuomaan lisäpotkua). Luin eräästä urheilulääketieteen kirjasta, että jokin aika sitten kovassa huudossa olleen ns. tyhjennystreenin (jossa kulutetaan kovassa harjoituksessa solujen energiavarannot tyhjiin) ja sen jälkeisen hiilihydraattitankkauksen ei ole osoitettu täydentävän kehon energiavarantoja sen paremmin kuin pelkän harjoituksen kevennyksen tai lopettamisen ja hieman tavallista suuremman hiilihydraattien syömisen. Itse en ole tuota tyhjennys-tankkaus-taktiikkaa aiemminkaan kokeillut, enkä siis lähtenyt siihen nytkään. Paljon tuttua, turvallista ja terveellistä ruokaa vain! Kotitekoinen Gatorade
1 l vettä
1,5 rkl hunajaa
1/4-1/2 tl suolaa
1 magnesiumpurutabletti murskattuna
1 sitruuna
1 lime
1/2 dl appelsiinimehua
 
Laita kattilaan 2,5 dl vettä, hunaja, suola ja magnesium ja keitä miedolla lämmöllä kunnes aineet ovat sulaneet.
Anna keitoksen jäähtyä huoneenlämpöiseksi ja lisää sitruunan, limen ja appelsiinimehu.
Sekoita hyvin ja säilytä jääkaapissa.

 

Mukaan kisaan minulla tuntui olevan enemmän eväs- ja energiaideoita ja –vaihtoehtoja kuin mitä todellisuudessa tarvitsin. Tein itse banaanilastuja, sillä banaani on loistava energianlähde juoksun aikana ja kuivattamalla se uunissa tai kuivurissa saa ratkaistua huonon säilyvyyden ja painavuuden ongelmat. Pakkasin niitä pieneen minicrip-pussiin repun etutaskuun, josta niitä oli helppo ottaa juoksun lomassa. Leivoin myös inkivääri-porkkana-maapähkinävoi-kaurapatukoita, jotka toimivat kisassa oikein hyvin. Omatekemien eväiden lisäksi pakkasin mukaan ”herkkupussukan”, johon laitoin Nomnom-hedelmäkaramelleja ja Nkd-merkin hedelmä nibbsejä. Kisaan saimme myös Chimpanzeen Chewy energy bitesejä. Minulla oli myös mukana suolattuja cashew-pähkinöitä, mutta niitä minun ei lopulta matkalla tehnytkään mieli. Otin myös pari geeliä sekä yhden Cliff-barinmukaan hätävaraksi mutta niitäkään en käyttänyt. 1,5l pussipulloihin pakkasin gatoradea ja raparperimehua, mutta sain huomata, että yksi pullo olisi ehdottomasti täytynyt säästää vedelle. Sen tajusin tunturissa kun kaikki makea alkoi ällöttää, jano iski ja taskusta löytyy vain energiajuomaa. Siinä vaiheessa huoltoon ja siellä odottavaan vesisäiliöön tuntui olevan kovin pitkä matka… Viimeiseltä huoltopisteeltä en muuta halunnutkaan kuin sipsiä (suolaista!) ja vettä.

Banaanilastujen kuivaaminen sujuu helposti myös ilman kuivuria.
Leikkasin banaanin kolikoiksi, laitoin leivinpaperille ja laitoin 50C uuniin 13h (kuivausaika 12-16h).
Muista jättää uunin luukku raolleen esimerkiksi puulastan tai pannunalusen avulla, jotta kosteus pääsee ulos.
Nämä banaanilastut pesevät kaupan öljyssä friteeratut versiot mennen tullen niin maussaan kuin koostumuksessaankin.

 

Kisamatkalla luin Juoksija-lehdestä artikkelin, jossa kerrottiin, että tutkimuksissa ei ole voitu osoittaa, että suolatasapaino tai magnesium voisivat toimia monien juoksijoiden kokemien kramppien ehkäisyyn. Sitä vastoin niitä voisi hoitaa ja ennaltaehkäistä syömällä pistäviä ruoka-aineita kuten inkivääriä, kanelia tai suolakurkkua. Nämä maut aktivoivat tiettyjä kielen reseptoreita, mikä johtaa keskushermoston inhiboimaan lihasten ylimääräisiä lihassupistuksia. Sattumalta minulla olikin inkivääriä mukana niin kauravälipaloissa kuin raparperimehussakin. Eikä ollut kramppejakaan!

Tuntemuksia tunturien rinteillä
 
Kisamatkalle pääsin lähtemään yhdessä kisasiskoni ja lopulta toiseksi juosseen Oonan ja ihanan huoltojoukkomme Liinan ja Kallen kanssa. Pääsimme nauttimaan upeasta pohjoisen Suomen roadtripistä matkatessamme Ylivieskan, Oulun, Iso-Syötteen ja Levin kautta kohti Pallaksen starttiviivaa. Hyvin nukutun yön (onnekseni; unenlahjani kun eivät ole parhaimmasta päästä…), usean päivän levon ja hyvän tankkauksen jälkeen tämä juoksija oli valmiina vetämään numerolapun lanteille, painavan juoksurepun selkään, tossut jalkaan ja suuntaamaan kohti Pallakselta tapahtuvaa starttia. Kisapäivälle oli viikon mittaan luvattu milloin lähes 30 asteen hellettä ja milloin ukkosta mutta kaikkien meidän 55 kilometrin juoksijoiden onneksi aamu valkeni pilvisenä ja mukavassa vajaan 20C lämpölukemissa. Tunturissa vielä kävi mukava viileä tuulenvire juoksijoita kannustamaan.  

Ylläksen huipulla kisaa edeltävänä päivänä kannustamassa helteessä 134 kilometrin matkalle startanneita juoksijoita.
© Liina Hilkamo NUTS Hetta-Pallas 55km on osa Buff Trail Touria, jossa on kuusi eri osakilpailua. Tämän kisan lisäksi mukana ovat Bodom Trail 22km, NUTS Karhuskierros 53km, Aulanko Trail 22km, Nuuksio maraton sekä Vaarojen maraton. Jokainen kilpailu on jo itsessään kisa mutta osallistumalla neljään osakilpailuun, voi päästä mittelöimään Buff Trail Tourin kokonaiskilpailun sijoituksista. Jokaisesta osakilpailusta saa sijoituksen mukaan tietyn määrän pisteitä, joiden perusteella ranking tehdään. Itse olin osallistunut tänä vuonna Bodom Trailille, jossa sijoituin naisten 8. sijalle. Voitin siellä sarjani eli naiset alle 23 vuotta. Luulinkin vielä ennen Hetta-Pallakselle suuntaamistani, että tämä nuorten sarja olisi kantava teema läpi koko Trail Tourin mutta minulle kuitenkin selvisi, ettei näin ollut ja ehkä se on ymmärrettävääkin. Voin olla väärässä, mutten luultavasti ainakaan kovin kaukana, jos väitän, että olin tämän ultran starttiviivan ainoa alle 23-vuotias, sekä miehistä että naisista. Ehkä siis olikin mielekkäämpää kisata näissä skaboissa ihan yleisessä sarjassa.

© Aapo Laiho
Bodom Trailin hyvän menestyksen ansiosta olin päässyt mukaan jo kisaa edeltäviin sijoitusveikkauksiin. Näin oli myös kisatoverini Oonan laita, joka oli sijoittunut Aulangolla naisten sarjan hopeasijalle. Oli aika hauska lähteä kisaamaan ensimmäistä yli maratonin kisaa ennakkosuosikkien joukossa. Otimme asian Oonan kanssa hyvin kevyesti; emmehän oikein tienneet itsekään, mitä odottaa, joten matkaan lähdettiin ehdottoman hyvässä ja rennossa hengessä ilman sen kummempia paineita. Tiesittekö, että ihminen on tutkimusten mukaan parhaassa kestävyysjuoksukunnossaan 35-vuotiaana ja että suurin osa ultrajuoksijoista onkin 30 ikävuoden paremmalla puolella? Sanoisinkin, ettei minulla ole vielä mikään kiire. Tärkeintä oli tässä kisassa saada tuntumaa siihen, miltä laji omalla kohdalla tuntuu, nauttia upeasta tapahtumasta ja reitistä sekä saada pohjaa elokuun Norjan Skyrace-kisaa varten.

Ööö… Mitenkäs tämä numerolappu oikein laitetaan?
Ultran ensikertalaiset ottavat mestarista mallia starttiviivalla.
© Guillem Casanova Photography

Omalla kohdallani nämä tavoitteet täyttyivät yli odotusten. Starttasimme alkuun maltillisesti, sillä 55 kilometriä tulisi olemaan pitkä matka ja paukkuja oli hyvä jättää loppuun. Otetaan mieluummin näin ultrataipaleen alussa hieman liian varovasti kuin että vedettäisiin jalat alta koko touhulta heti kalkkiviivoilla! Taitoimme matkaa Oonan kanssa peräkanaa aina ensimmäiselle huollolle noin 25 kilometrin kohdalle saakka, jonka jälkeen Oonan menohalut ja vahvat kintut veivät häntä nopeammin kohti maalia. Matka kului joutuisasti upeiden maisemien siivittämänä juoksusta, seurasta ja eväistä nauttien. Matkalle nousua kertyi noin 1600m ja itselläni oli sauvat ylämäkien kipuamiseen. Niitä en olisi välttämättä tällä matkalla tarvinnut, mutta halusin ne ottaa mukaan jo ihan senkin takia, että aioin juosta Norjan kisan sauvojen kanssa. Alaselkäni tuppaa helposti väsymään ylämäkiä tunkatessa, jos en saa sauvoista ylävartalon voimaa mukaan työhön. Täytyy kyllä myöntää, että ylämäet tuntuivat pahemmilta kuin, mitä olin odottanut Itävallan jälkeen ja joinain heikkoina hetkinä muistutin itselleni, että tämä ei sitten ollut vielä mitään Norjan kisaa ajatellen. Onneksi palasin pian järkiini ja muistutin itselleni, että nyt oli keskityttävä tämän hetkeen haasteeseen ja edettävä askel ja kisa kerallaan. Alamäet sen sijaan sujuivat teknisyydestään huolimatta oikein hyvin. Kun askel alkoi matkan varrella oikein painaa, otin tutut lorut ja laulut mukaan tuomaan vauhtia ja kevennystä tunnelmaan. Tämän kisan hitit olivat jälleen toinen toistaan hupaisampia näin jälkikäteen ajateltuna mutta tunturissa niistä sain hirmuisesti voimaa ja energiaa jatkaa eteenpäin. Positiiviset mantrat ja itsekseen juttelu ja höpöttely kuuluvat lähes kisaan kuin kisaan ja niiden voimilla pusketaan läpi viimeisten pitkien kilometrien ja ylitsepääsemättömiltä tuntuvien nousujen.

 

Hymyn voimalla eteenpäin!
© Aapo Laiho

Maasto oli reitillä todella vaihtelevaa ja saimme juosta niin haastavissa tunturirakoissa, soiden pitkospuilla (tai vieressä jos lankulla pysyminen tuotti liikaa haasteita; ensi vuonna treeniin slackline mukaan!), tunturikoivikoissa ja -juurakoissa, nurmipoluilla kuin todella puuduttavilla hiekka- ja asfalttiteilläkin. Jossain vaiheessa matkaa tajusin, että olin juossut samaa polkua pari vuotta sitten Tunturisuunnistuksessa! Vanhojen muistojen tuoma lämpö antoi lisävauhtia painaa eteenpäin. Kieli keskellä suuta sai yrittää pitää vauhdin ja varovaisuuden balanssia juurakoita ja kiviköitä harppoen. Maaston vaihtelevuus sai matkan kulumaan sukkelaan, eikä polkuun ehtinyt kyllästyä. Paitsi lopussa… Rehellisesti täytyy kyllä sanoa, että viimeiset 10km tietä pitkin upean Lapin vaellusreitin jälkeen oli aikamoinen anti-klimax. Varsinkin kun kello näytti 55km jo 1,6km ennen kuin maali lopulta ilmestyi mäen nyppylän takaa.


Onnellinen juoksija maalissa ensimmäiseltä ultramatkaltaan
© ONEVISION.fi / Juha Saastamoinen
 Ei ollut onnenkyynelissä pitelemistä kun maaliin kurvatessani tajusin, että olen tosiaan kantanut itseni kunnialla ja hyvin voimin 55 (tai siis 56,6) kilometriä halki upean mutta haastavan Lapin luonnon ja vielä naisten kolmanneksi nopeimmalla ajalla. Kaikki se työ, haaveet, suunnitelmat, valmistelut, odotukset, epäilykset ja pelot, mitä matkan varrella oli eteen tullut, laukesivat kyynelvuodatukseksi kun juoksin maalissa odottavan toiseksi juosseen kisasiskoni Oonan syliin. Ajatus tökki, keuhkot huusivat happea ja alavartaloa tuntui puristavan jokin näkymätön kompressiohaalari mutta jotain fiiliksiä taisin saada soperrettua kisajohtajan mikrofoniin maaliviivan tuntumassa. Olo oli varsin pöllämystynen ja paine jaloissa melkoinen vielä ensimmäiset puoli tuntia maaliin päästyäni mutta syömisen, pesujen ja verryttelyn jälkeen alkoi taas elämä voittaa.


Tätä on odotettu! Kyllä maistui jätski hyvältä kisan jälkeen!
© Liina Hilkamo


I did it! Asiaan kuuluvat tuuletukset palkintojenjakoseremoniassa :)
© Liina Hilkamo


Naisten nopein trio.
Ensimmäiseksi juossut polkukonkari Maija Oravamäki piti vielä hyvän etumatkan meihin ensikertajaisiin; eroa toiseksi tulleseen Oonaan oli noin puoli tuntia ja minuun lähes 40 minuuttia.
Mutta tästä se lähtee!
© Matt Mitchell
Kisauralle mahtui jos jonkinlaista tunnetta ja ajatusta aina onnen naurunpyrskähdyksistä, väsymyksen muksahduksiin ja pieniin epätoivon hetkiinkin. Muistan jossain vaiheessa Pallaksen ja Hetan välillä jalat kivistäen, keuhkot polttaen ja makean pahaolosta vääntelehtiessäni miettineeni, että tätäkö minä tosiaan halusin tehdä. Onko tämä tosiaan kivaa? Onneksi tämä low point ei kestänyt kauaa. Ja jo palkintojenjakojen aikoihin se oli melkein unohtunut ja olin vakuuttunut, että kyllä haluan ja kyllä se on. Nyt muutaman päivän jälkeen tunne on vain vahvistunut ja hinku palata poluille ja suunnata kohti uusia haasteita pistää varpaat kipristelemään. Lainaan tähän loppuun kisan johtajan Eero Lumpeen ajatuksia lajin viehettävyydestä. ”Ultra-juoksussa tiivistyy kaikki se, mistä pidän: luonnossa liikkuminen, juoksu, kärsimys ja selviytyminen.” Nyt olen päässyt siitä palan maistamaan ja nälkä taitaa kasvaa syödessä.

   
-Julia

P.S. Joko seuraat seikkailujani Instagramin puolella? Löydät minut @juuliskan nimellä :)

Ensimmäisen kuvan © Guillem Casanova Photography