Ensikertalaisen opas Lofoottien kiipeilyyn

Miksi juuri Lofootit?

Syvän sinisiä vuonoja, loputtoman pitkiä halkeamia kiinteän harmaalla graniitilla ja pastellinhohtoinen yötön yö. Voiko kiipeilijä muuta toivoakaan?

Lofootit on halkeamakiipeilijän* unelma. Kiipeily on mukavaa, reittien vaikeusasteet alkavat asteikon helpoimmasta päästä ja lähestymiset sekä sääolosuhteet ovat melko armollisia. Suomesta katsottuna Lofootit tarjoaa satumaisen mahdollisuuden harjoittaa pitkien reittien multipitch-kiipeilyä aivan uskomattomissa maisemissa.

*Halkeamakiipeilyllä tai myöhemmin trädikiipeilyllä tarkoitetaan kiipeilyn alalajia, jossa kiipeilyreitillä ei ole kiinteitä varmistuksia vaan ne kuljetetaan mukana itse.

Glåmtindenin Örneryggen (5+) on mukava maisemaseikkailu. Kuva Saara Viik.

Missä Lofootit on? Lofootit kartalla. 

Kun kiipeilijät puhuu Lofooteista he puhuvat pitkälti Henningsvaerista ja sen lähiympäristöstä. Henningsvaerin seudulla on suurin osa Lofoottien suosituimmista kiipeilykallioista sekä kuuluisa Henningsvaerin kiipeilykahvila, Klättrecafe. Kiipeilykohteita löytyy Henningsvaerin lisäksi suuremman Svolvaerin kaupungin lähistöltä sekä satunnaisemmin pitkin Lofoottien saariryhmää. Svolvaerista löytyy myös lähiseudun suurimmat ruokakaupat. 

Matka Suomesta Lofooteille on yksi Lofoottien matkailun kurjimmista osuuksista. Lofootit on nimittäin todella kaukana. Ajoaika eteläisestä Suomesta Lofooteille on ilman pysähdyksiäkin jo 19 tuntia ja ajomatka kannattaakin suosiolla jakaa kahteen osaan.

Suurin osa Lofoottien kiipeilystä löytyy Henningsvaerin kylän lähistöltä.

Mitä kiipeilijän täytyy osata ennen Lofooteille lähtöä? 

Lofootit on aloittelevalle multipitch-kiipeilijälle sopiva kohde. Helppoa, loivaa ja hyvin varmistettavaa halkeamaa riittää liki loputtomiin. Lofooteille tähtäävän on hyvä opetella ensin ulkokiipeilyn perusteet, eli yläankkureiden teko ja laskeutuminen. Sen jälkeen kannattaa suunnata esimerkiksi trädikiipeilyn alkeiskurssille ja sieltä vielä trädiin suuntautuneelle multipitch-kurssille, jossa opetellaan ankkureiden teko sekä turvalliset toimintatavat.

Hieman yksinkertaistaen Lofooteille lähtöön riittää 4-5 vaikeustason sujuva trädiliidaustaso, kokemusta ankkureiden (ständien) tekemisestä luonnollisilla varmistuksilla, useamman perättäisen laskeutumisen hallinta sekä tiedot ja taidot pitkän kiipeilypäivän suunnitteluun.

Aloittelijalle oiva tapa tutustua Lofootteihin on myös paikallisia kiipeilykursseja hyödyntäen. Kursseilla pääsee mukavasti tutustumaan sekä paikalliseen maastoon että trädikiipeilyyn ilman suurta osaamiskynnystä. Paikalliset kiipeilykurssit ja opaspalvelut onkin ehdottomasti nopein ja varmin tapa saada upeita kokemuksia vuorilla ilman, että tarvii kerryttää pidempiaikaista kokemusta trädikiipeilystä. Myös suomalaiset opasyritykset tarjoavat Lofooteilla jonkin verran kursseja ja opastusta.

Lofoottien trädikiipeilystä saa paljon irti myös ilman multipitch-reiteille suuntaamista, sillä Lofooteilla on paljon myös yhden köydenmitan reittejä. On hyvä kuitenkin huomioida, että kiinteitä yläankkureita Lofooteilla ei juuri ole, eli yläankkurin tekeminen trädivarmistuksista on hyvä osata vaikkei pidemmille reiteille tähtäisikään.

Yhden köydenmitan reitin varmistamista trädivarmistuksista tehdystä yläankkurista.

Mitä Lofooteille pitää ottaa mukaan?

Kiipeän itse Lofooteilla usein kahdella 60 metrin puoliköydellä tai 60 metrisellä sinkulla riippuen hieman siitä, minkälainen reitti on kyseessä ja miten reitiltä poistutaan. Lisäksi Lofooteilla kiipeämiseen tarvitaan hyvin varusteltu trädiräkki (tästä hieman lisää myöhemmissä postauksissa!) sekä kiipeilykypärä. Moni suosii kiivetessään myös jammihanskoja tai -teippejä. Multipitch repun pakkaamiseen ja valintaan saat apua tästä aiemmasta postauksestani. Lofooteilla on helppo tehdä varustetäydennyksiä Henningsvaerin kiipeilykahvilasta ja Svolvaerin kiipeilykaupasta.

Mistä tietää mitä Lofooteilla kannattaa kiivetä?

Paras opas Lofooteille on Rockfaxin hiljattain uusittu Lofoten Climbs - topokirja. Topon ensimmäinen versio on julkaistu jo vuonna 1953. Topo on loistava opas Lofoottien kiipeilyyn ja suosittelen ehdottomasti hankkimaan sen jo ennen reissua. Kirjan alkusivuilla esitetty Top 50 - reittilistaus on oiva tapa aloittaa Lofootteihin tutustuminen. Listauksesta löytyy reitin nimi, kiipeilykallio, jolla reitti sijaitsee sekä reitin norjalainen vaikeusaste, joka poikkeaa vaikeustasojen 4-6 osalta suomalaisten kallioiden järjestelmästä vain hiukan. Suomessa tällä tasolla trädiä kiipeävä voi siis hyvin aloittaa Lofooteilla samoista vaikeusasteista kuin kotona.

Hyviä ensimmäisiä reittejä Lofooteilla ovat Pianokrakkenin Pianohandler Lunds Rute (4+) sekä Gandalfin Gollum (5). Reitit ovat hyvin varmistettavia, helposti seurattavia ja molemmille on hyvin lyhyt lähestyminen Henningsvariin johtavalta tieltä. Reitit ovat suosittuja, mutta varautumalla jonotukseen tai kellonaikaa sovittelemalla nämäkin reitit voi saada melkolailla itselleen. Hyvin suosittuja ensimmäisen Lofoottien reissun reittejä on myös Svolvargeitan 1910 sekä Djupfårdin Bara Blåbär, mutta hieman pidemmän lähestymisen vuoksi suosittelen niitä vasta kun on ensin kerryttänyt pari päivää kokemusta Pianokrakkenilla ja Gandafilla. Halkeamakiipeilyyn totutteluun löytyy yhden köydenmitan helppoa kiipeilyä esimerkiksi meren rannalla sijaitsevasta Paradisetista, hyvin läheltä Kallen leirintäaluetta.

Djupfordin suositulta Bara Blabär - reitiltä aukeaa upeat maisemat.

Pohjoismaissa ei ole käytössä greidin lisäksi muuta vaativuusasteikkoa (commitment level), mutta osviittaa reitin vaativuudesta saa greidin ohella reittikuvauksesta, topossa käytettävistä reitin tyyppiä kuvaavista ikoneista ja reitin pituudesta. Kannattaakin lukea aina reittiä valitessaan etukäteen reitin koko kuvaus sekä sen kallion koko kuvaus, jolla reitti sijaitsee.

Vaikeusasteen lisäksi kannattaa huomioida aina lähestymisen pituus, reitin yleinen vaativuus sekä reitiltä poistuminen. Norjalaisen lähestymisarvion voi usein kertoa kahdella. Jos opaskirja puhuu puolesta tunnista varsinkin ensimmäistä kertaa reittiä lähestyttäessä aikaa kuluu usein tunti. Huomaathan, että pidempi lähestyminen lisää aina reitin vaativuusastetta, koska kiipeilijä on liikkeellä väsyneempänä. Sama koskee epäselvää poistumisreittiä.

Muita huomioon otettavia seikkoja on reitin varmistettavuus, kiven irtonaisuus ja kallion ilmansuunta. Helteellä on kiva olla pois paahteesta, kylmällä taas aurinko lämmittää ja kuivattaa kalliota nopeasti. 

Lisää reittivinkkejä pääasiassa vaikeammille reiteille löytyy lisäksi Revontulia-blogini Reittisuosituksia Lofooteille - postauksista.

Norjassa sataa aina ja muita yöttömän yön legendoja

Olet varmaan kuullut useammankin kerran, että Norjassa sataa aina ja siltä se kieltämättä välillä tuntuukin. Lofootit on kuitenkin siitä kiitollinen kiipeilykohde, että ajoittaisesta sateesta huolimatta moni kallioista kuivuu oikeastaan heti sateen lakattua. Eli jos sattuu reitin juurelle viimeisten sadepisaroiden tippuessa niskaan reitti on usein riittävän kuiva ja kiivettävissä viimeistään kun saat kasisolmun tehtyä. 

Lofooteilla voi kesällä kiivetä yöttömässä yössä, mistä on suunnattomasti etua. Yötön yö tekee Lofooteista esimerkiksi Alppeja huomattavasti paremman kohteen aloittelevalle multipitch-kiipeilijälle. Yöttömän yön ansiosta kiipeilijällä on käytössään vuorokauden kaikki tunnit ja reiteiltä ei tarvitse kiirehtiä pimeän tullen alas. Kiipeilyn voi myös ajoittaa helposti aurinkoiseen tai vähemmän ruuhkaiseen ajankohtaan ilman pelkoa hiipivästä pimeästä.

Sitä paitsi, Napapiirin pohjoispuolella aurinko on kauneimmillaan yöllä.

Koska Lofooteille kannattaa mennä? 

Ylivoimaisesti ruuhkaisin turistisesonki Lofooteilla on heinäkuussa, jolloin Henningsvaerin seutu tulvii kiipeilijöitä, omatoimiretkeilijöitä ja turistibusseja. Heinäkuu on valitettavasti usein myös varmin vaihtoehto säiden osalta, mutta kannattaa harkita myös kesä- tai elokuuta. Varsinkin jos voi hieman joustaa reissupäivistä vallitsevien sääolosuhteiden mukaan.

Missä Lofooteilla majoitutaan?

Moni majoittuu Lofooteilla pakettiautossa tai asuntovaunussa, mutta telttailevalle kiipeilijälle ylivoimaisesti paras majoitusvaihtoehto on Kallen rannan leirintäalue lähellä Henningsvaeria. Kallessa saa majoittua uusittujen sääntöjen mukaan vain kaksi päivää kerrallaan, mutta se toimii ainakin hyvänä reissun aloitus tukikohtana. Leirintäalue on muuten ilmainen, mutta vessamaksu on 10 kruunua ja suihku 10 kruunua/minuutti (2019 kesä). Maksut tapahtuu luottokortilla. Leirintäalue löytyy Googlen karttahaulla Kalle Camping - hakusanalla.

Lofooteilla on myös hyvä maksullinen leirintäalueverkosto, paljon hotelleja sekä AirBnB-majoitusta ja Kabelvågista löytyy suosittu hostelli Kabelvåg Vandrerhjem.

Kestävää turismia Lofooteilla?

Lofootit on todella suosittu turistikohde ja kiipeilijä on turisti siinä missä muutkin. Lofoottien luonto kärsii merkittävästä eroosiosta, johon kiipeilijät ovat osaltaan syyllisiä. Muistathan siis vastuullisen matkailun ja retkeilyn perussäännöt myös kiipeilyreissuillasi!